Vadelma Ahomaa – Prologi

Katsoin noihin keltaisiin silmiin lamaantuneena. Tässä se oli. Elämäni loppuisi tähän. Pidätin hengitystäni ja odotin. Tunsin sen hengityksen ihollani ja niskakarvani nousivat pystyyn. En ole eläessäni ollut yhtä peloissani tai haltioissani kuin olen nyt. Olisipa minulla kansio ja kynät mukana. Tästä olisi saanut hienon kuvan. Tietenkin olisi myös hienoa selvitä tästä hengissä. Mutta eloonjäämis mahdollisuuteni ovat melko pienet. En ole katkera. En kadu mitään tekemiäni ratkaisuja. Niiden ansiostahan olin tavannut Havun. Muistelen päivää jona onnettomuus tapahtui. Siitä on jo puoli vuotta.