sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Painajainen – Luku 6

Seuraavana päivänä herään Jered painautuneena kiinni minuun. Jälleen kerran huomaan katselevani hänen nukkuvia kasvojaan. Hänellä on pitkät silmäripset. Nousen ylös sängystä ja menen kylpyhuoneeseen. Tämä ei ole normaalia. Mutta mikä sitten on? Pesen hampaitani kun kuulen Jeredin nousevan sängystäni. Hänen askeleensa kaikuvat tyhjässä asunnossani. Askeleet pysähtyvät ja suuntaavat kohti kylpyhuonetta. Hän on tulossa tänne. Panikoin ja tiputan hammasharjani lavuaariin. Katson tiputtamaani hamasharjaa ja nostan sen mukiin omalle paikalleen. Jered avaa oven. "Huomenta, An." hän sanoo tullen sisään. "Huomenta." sanon. "Menen tekemään aamupalaa." lisään lähtien kylpyhuoneesta. "Ei sinun tarvitsisi." Jered sanoo raapien päätään vaivaantuneesti mutta hymyillen yhtä kaikki. Sivuutan Jeredin ja lähden keittiöön. Paistan kaksi munakasta. Pekoni on loppunut. Pitää muistaa ostaa sitä. Aamupalan syötyämme lähdemme koululle Jeredin autolla. En haluaisi tehdä tästä tapaa.

Koulussa en näe tyttöjä, jotka eilen uhittelivat minulle. Päivän kuluessa tulen yhä epäluuloisemmaksi heidän poissaolostaan. Missä he ovat? Jeredin tunnilla Jered hymyilee minulle ja pyytää jäämään tunnin jälkeen luokkaan. Tytöt suuntaavat minuun kateellisia katseita mutta en huomioi niitä. He eivät tiedä mitään koko tilanteesta.

Muiden lähtiessä luokasta, istun omalla paikallani odottamassa. Mitä asiaa Jeredillä on? Ehkä hän tietää tyttöjen katoamisesta. Viimeisen oppilaan lähdettyä Jered sulkee oven ja käy istumaan pöydälleen. "Kuinka päiväsi on mennyt? Onko kukaan tullut kiusaamaan sinua?" Jered kysyy vakavana. "Kaikki on ok. Tiedätkö missä ne eiliset tytöt ovat? En ole nähnyt heitä tänään." sanon katsellen Jeredin reaktiota. Hänen ilmeensä muuttuu. Hänen silmissään vilahtaa varjo jostain, mistä minä en tiedä. Ja se mitä minä en tiedä pelottaa minua. Jered hymyilee synkkää hymyä. "Ei, en tiedä siitä mitään. Ehkä heidät erotettiin koulusta? Mutta älä sinä huolehdi siitä, An." Aioin sanoa vastaan mutta päätänkin sulkea suuni. Ehkä Jered ei tiedä siitä mitään. Mutta miksi sitten hän lähti eilen illalla pois?

Koulun jälkeen kävelen kohti kauppaa kun kuulen auton ajavan viereeni. "Tule An kyytiin. Vien sinut kotiin." Jered sanoo avatusta ikkunasta. "Minun pitäisi käydä kaupassa..." sanon puollustellen. "Minä vien." Jered sanoo säteillen. Päätän nousta kyytiin. Minulla on Jeredille asiaa. "Jered, ei sinun tarvitsisi. Sinähän olet vain opettajani." Jered näyttää loukkaantuneelta mutta hymyilee sitten surullista hymyä. Tulee paha olo. "Niinhän se on... Haittaisiko sinua, jos... Tai antaa olla." Uteliaana siitä mitä Jeredillä on sanottavana kysyn: "Mitä nyt?" Jered näyttää vaivaantuneelta, mutta hymyilee kuitenkin. "Se on ihan tyhmää. Mietin vain, että olisimme jo vähän läheisempiä." Jered sanoo hänen hymynsä hiipuen. Paha olo jatkuu ja teen valinnan. "No, voitaisiin me kai ystäviä olla..." Kadun sanojani välittömästi. Mitä jos Jeredillä on takaa-ajatuksia? Takaa-ajatuksia liittyen minun raiskaamiseeni. Jeredin säteilevä hymy kuitenkin lievittää vainoharhojani. Ei Jered tekisi sellaista. Eihän?

Ruokakaupassa Jered ottaa kärryt ja lähtee työntämään niitä. Jered kulkee vierelläni katsellen minua. Päätän jättää hänet huomiotta ja keskityn etsimään kaiken tarpeellisen. Pekonia. Hedelmiä. Maitoa. Kanaa. Jauhenlihaa. Siinäpä olisi tärkeimmät. Lähdemme maksamaan ostoksia. "Katsoppa heitä. Kyllä nuo nuoret ovat söpöjä yhdessä." vanhan naisen ääni takanamme sanoo. Punastun. Jeredin hymy ulottuu korviin asti. "Äläkä saa mitään outoja ajatuksia tuosta." Kuiskaan hänelle. Yhtäkkiä Jered ottaa minut kainaloonsa. Ja suukottaa otsaani. Naamani on varmasti paloauton punainen. "Mitä luulet tekeväsi!" kuiskaan niin hiljaa kuin osaan Jeredille. Jered ei vastaa. Maksettuani ostokset menemme autolle. Jered yhä kiinni minussa.

Asunnolle päästyämme nousen autosta Jered takanani. Jered kantaa ostokset. Kiipeämme rappuset ylös ja menemme asunnolleni. Jered halusi laittaa ruokaa yhdessä. Suostuin. Nyt olemme kummatkin essussa keittiössäni. "Mitä tehdään?" kysyn katsellen Jerediä, joka katsoo jääkaappiani. "Tehdään kanaa ja wokkia. Ota nämä." Jered ojentaa minulle porkkanat, paprikat, herkkusienet ja kesäkurpitsan. Itse hän ottaa ostoskassista kanat ja vie ne hellani ääreen. Seuraan häntä. "Missä on paistin pannu?" Jered kysyy katsellen kaappejani. "Vasemmassa hyllyssä alanurkassa." neuvon. Jered ottaa paistinpannun hyllystä ja rupeaa pilkkomaan vihanneksia. Minä paistan kanat. Kokkailemme hiljaisuuden vallitessa.

Syömme ja käymme nukkumaan. Sängyssä on mukavan lämmintä. Jopa mukavaa. En saa tottua tälläiseen. En anna itseni tottua.

Ei kommentteja: