"Vadelma", kuulen jonkun kutsuvan minua. Odotan hetken, että ääni kuuluisi uudestaan mutta kun sitä ei kuulu, kurtistan kulmiani ja kännyn ympäri. "Vadelma", ääni kuuluu taas nyt itsepintaisempana kuin aiemmin. Käännyn kohti ääntä, mutta en näe ketään. Katselen ympärilleni. Olen metsässä. On hämärää ja puut varjostavat minua. Minua ei pelota. Tunnen oloni vahvaksi. Voittamattomaksi. "Vadelma", ääni kuuluu taas. Tällä kertaa se kuului selvästi aivan vierestäni. Käännyn katsomaan äänen suuntaan mutten näe taaskaan ketään. "Kuka siellä?" kysyn vastausta saamatta.
Herään hikisenä sängyssäni. Se oli outo uni, mietin hiljaa itsekseni. Makaan hetken aikaa sängyssäni ja kun tulen siihen tulokseen etten saa enää unta, nousen sängystä. Muutto päivä. Huokaisen ja katson nurkkaa jossa pyörätuolini oli ennen. Hymyilen hiukan. Ainakin siitä riesasta on päästy. Astun varovasti seisomaan ja suuntaan vaatekaapilleni. Siellä on enää jäljellä vain musta 'Normal people scare me' t-paitani ja farkkushortsini. Pistän vaatteet päälle ja laitan viimeiset vaatteeni huoneestani matkalaukkuuni. Muuttoauto tulisi yhdeltätoista. Minulla on vielä reilusti aikaa. Lähden huoneestani ja suuntaan kulkuni kohti keittiötä. Katson jääkaappiin. Tyhjä. Turhautuneena laitan jääkaapin oven takaisin kiinni. "Vadelma?" kuulen äitini väsyneen äänen makuuhuoneesta. Suuntaan kohti vanhempieni makuuhuonetta ja kurkistan ovesta sisään. "Niin?" vastaan. "Voisitko pakata omat tavarasi? Me ollaan jo isäsi kanssa pakattu ja enää olisi vain sinun tavarasi pakkaamatta", äiti sanoo ja nousee istumaan. "Joo mä teen sen kohta. Mulla on nälkä" sanon ja katson äitiin odottaen jonkinlaista reaktiota. "Syödään kunhan lähdetään ajamaan." Äiti sanoo haukotellen. "Okei." sanon ja lähden omaan huoneeseeni. Pakkaan loput tavarani pahvilaatikkoihin ja siirrän pahvilaatikot eteiseen odottamaan muuttoautoa. Sen pitäisi tulla melko pian. Kun muuttoauto tulee, kannamme tavarat autoon ja lähdemme ajamaan kohti Korpimetsää. Automatkan kuuntelen musiikkia ja katson maisemia. Metsää. Joka puolella on silminkantamattomiin metsää. Huokaisen ja ummistan silmäni.
Herään auton pysähtyessä. Räpyttelen hetken silmiäni ja katson isoa taloa edessäni. Kolmekerroksinen talo jossa on punainen katto ja vaaleat seinät. Talo on vanha. Maali on halkeillut, mutta kokonaisuudessaan se näyttää viihtyisältä. Avaan oven ja astun ulos autosta. Ristin käteni rinnalleni ja kävelen kohti taloa. "Miten teillä oli varaa tähän?" kysyn sitten ja käännyn katsomaan vanhempiani. He hymyilivät ja sanoivat sitten: "Sinun ei tarvitse huolehtia siitä. Mene vain jo tutkimaan paikkoja." Katson heihin vielä hetken ja lähden sitten sisälle taloon. Avaan oven avaimella, jonka sain vanhemmiltani ja lähden kiertelemään taloa. Talossa on keittiö, iso olohuone, paljon huoneita, pari vessaa ja ullakko. Kuljettuani talossa tarpeeksi tulen siihen tuokseen, että otan huoneen toisesta kerroksesta käytävän päästä. Lähden alakertaan ja huomaan, että muuttoauto on tullut. Neuvon miehiä viemään tavarani huoneeseeni ja kun kaikki tavarat on huoneessani alan järjestelemään niitä omille paikoilleen. Laitoin pöytäni seinälle oven viereen. Sänkyni on ikkunaa vasten. Sitten otan pahvilaatikot ja alan purkamaan niitä. Taitelijantavarani ovat yhdessä laatikossa. Vien laatikon pöydälleni ja alan purkamaan sitä. Hommassa ei mene kuin muutama tunti. Minulla ei ole paljon mitään taiteilijantarvikkeiden ja vaatteideni lisäksi. Uupuneena istahdan sängylleni ja katson huonettani. Ripustin parhaat työni seinille ympäri huonetta. Levättyäni hetken menen alakertaan vanhempieni luokse. "Hei, kulta. Kuinka voit?" äitini kysyy huolta äänessään. "Ihan ok. Vähän väsyttää." sanon siirellen jalkojani. "Sattuuko jalkaan?" äitini sanoo nyt katsoen vasempaan jalkaani. "Vähän..." sanon välttäen silmiin katsomista. "Syö jotain ja mene sitten nukkumaan, jooko? Ota varulta kiulääkettä. Niitä jota lääkäri määräsi sinulle." hän sanoo ja ottaa ison pahvilaatikon syliinsä. "Juu..." sanon ja menen keittiöön etsimään jotain ruokaa. Lödän jääkaapista matkalla ostamaamme voita ja meetvurstia. Otan leipälaatikosta paahtoleipää ja voitelen kaksi leipää laittaen niiden päälle meetvursti viipaleet. Meetvursti on tarkoitettu minulle. Kummatkin vanhemmistani ovat kasvissyjiä. En ole koskaan nähnyt heidän syövän minkäänlaista lihaa. Otan tyhjän lasin mukaani ja suuntaan kohti portaita. Syön voileipäni kavutessani portaat ylös. Huoneeseeni on yhdistetty kylpyhuone. Menen hakemaan kipulääkkeen peilikaapista ja otan lasin vettä. Nielaisen lääkkeet ja menen nukkumaan.
Seuraavana aamuna herään unesta josta en muista kuin äänen, joka huutaa perääni. Hämilläni unesta lähden alakertaan etsimään jotain syötävää ja juotavaa. Jääkaapilla tulen siihen tulokseen, että sieltä ei löydy mitään mitä haluaisin. Suljen jääkaapin ja pitelen kurnivaa vatsaani. Äitini tulee portaita pitkin laittautuneena. "Minne sä oot menossa?" kysyn kiinnostuneena. Ehkä pääsisin äidin mukana kauppaan ostamaan ruokaa. "Asioille. Miten niin?" hän kysyy kummastuneena. "Voitaisiinko mennä kauppaan? Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään", sanon. Äiti miettii hetken ja hymyilee sitten minulle. "No mennään. Käy sinä kaupassa sillä välin, kun minä käyn kunnantalolla." Menen yläkertaan vaihtamaan nopeasti vaatteeni ja lähdemme matkaan. Kaupunkiin ajaessa menee 20 minuuttia. Perillä äiti pysähtyy kaupan eteen. "Minä tulen heti, kun olen hoitanut asiani", hän sanoo ja hymyilee vähän oudosti. Olen kysymäisilläni mitä asiaa hänellä on kunnantalolle, mutta suljen sitten suuni. Lähden kauppaan ja otan ostoskärryn. Keräilen ostoskärryihin kaikkea tarpeellista kuten maitoa, mehua, kananmunia ja sen sellaista. Pian äitinikin tulee ja menemme maksamaan ostokset. Äiti puhuu kassanhoitajan kanssa ja minä pakkaan tavaroita. "Tässä on tyttäreni Vadelma. Hän aloittaa huomenna taidelukion." äitini sanoo ylpeänä. Hymyilen naiselle ja lähdemme kotiin. Syötyäni laitan astiat tiskikoneeseen ja käännyn sitten vanhempieni puoleen. "Mä käyn vähän ulkona kävelemässä", sanon. "Onko tuo nyt hyvä idea? Jalkasi on vasta parantunut", äiti sanoo empien. "En mä menis ku tekee pienen kierroksen metsässä. En mää mee kauas", sanon ja anelen katseellani isää. "No ei kai tuo pahaa tekisi. Parempi kai tuo, kun olla koko ajan neljän seinän sisällä. Sitä paitsi Vadelman jalka tarvitsee harjoitusta", isä sanoo katsoen äitiin. "No hyvä on sitten... Et sitten mene kauas", äiti sanoo. "En, en", sanon ja laitan takin päälle. Ulkona on raikas tuoksu. Alkaa olla jo hämärää mutta minun oli päästävä ulos. Edes hetkeksi. Hengitän puhdasta ilmaa silmät kiinni. Kun avaan silmäni edessäni on musta susi. Se on noin viiden metrin päästä minusta mutta näen sen selvästi. Sen musta turkki on kiharainen ja sen keltaiset silmät tutkivat minua. En pysty irrottamaan katsettani sen silmistä. Sitten susi kuulee ääntä ja häipyy äänen suuntaan. Lysähdän istumaan. Olen hetken aivan liikkumatta ja katselen kohtaa jossa susi oli hetki sitten. Hitaasti nousen seisomaan ja lähden takaisin kotiin. Kotiin tultaessani en puhu mitään sudesta. En tiedä miksi jätin sen kertomatta. Lopulta menen nukumaan susi yhä mielessäni.
Kuulen suden ulvovan. Käännyn ympäri ja näen edessäni suden. Sudella on suuret keltaiset silmät. Susi tulee minua lähemmäksi haistellen minua. Tarjoan sille kättäni. Susi haistelee sitä ja katsoo minua silmiin. Kurotan kättäni silittääkseni sutta. Kun susi ei tee elettäkään liikahtaakseen, silitän sitä. Susi sulkee silmänsä ja painaa päänsä vasten kättäni.
Lakkasin kynteni mustiksi. Lempivärejäni ovat pinkki ja musta niin kuin arvata saattaa pukeutumisestani. Minulla on pinkit hartioilleni ylettyvät hiukset jotka kehystävät kalpeita kasvojani. Kynsilakan kuivuttua vedän mustat maiharit jalkaani ja etsin katseellani takkiani. Vedän takin niskaani ja lähden ulos. "Mä menen nyt!" huikkaan ulko-ovelta. "Pidä hauskaa", kuulen äitini sanovan ennen kuin suljen oven. Lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä. Onneksi sinne ei ole pitkä matka. Bussipysäkillä kuuntelen puhelimestani musiikkia. Kun bussi tulee, näytän linja-autokorttiani ja menen istumaan etupenkille. Katselin tylsistyneenä ikkunasta ulos, kun saavuimme kohti kaupunkia. Lähden bussista koulun edessä ja jään seisomaan kadunvarteen. Koulu on iso. Paljon isompi kuin ajattelin. Rakennus on suuri ja valkea. Siinä on teksti 'Taidelukio'. Rakennus on uusi. Sen ovet ovat lasiset ja ikkunat avarat. Astun askeleen eteenpäin.
Sisällä näen erilaisia oppilaita. Katselen heitä hetken ennen kuin kyllästyn. Ei satu ketään mielenkiintoista silmään. Jatkan matkaani kansliaan. Siellä tapaan nutturapäisen naisen tietokoneen edessä. "Um... Mun pitäis saada mun lukujärjestys", sanon hermostuneena vaihtaen painoa oikealle jalalleni. "Nimi?" nainen sanoo irrottamatta katsettaan tietokoneesta. "Vadelma Ahomaa", sanon ja vilkuilen taakseni. Nainen näpyttelee jotain koneellaan ja pian tulostimesta tulee paperi ja hän ojentaa paperin minulle tällä kertaa katsoen minua silmiin. Naisella on ruosteen väriset silmät. Kiitän ja lähden ensimmäiselle tunnilleni.
Luokan numero 23 kohdalla astun sisään luokkaan auki olevasta ovesta. Tarkistan vielä lukujärjestyksestäni, että olen oikeassa luokassa. Kun huomaan luokan oikeaksi, nostan katseeni ja huomaan luokassa pojan. Poika on selin minuun. Hänen hiuksensa ovat tumma kiharapilvi. Hänellä on päällään musta villapaita ja rikkinäiset farkut. Sitten poika kääntyy ympäri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti